Parhaat kalajutut

Kuvassa jään peittämä joki metsässä
Vielä saadaan hetki odottaa, ennen kuin joet vapautuvat jääpeitostaan.

Verraten sukuni miehiin, en voi kutsua itsenäni kalastajaksi tai edes kertoa harrastavani kalastusta. Voisin kuitenkin sanoa, että monenlaista kalastusta on tullut kokeiltua. Yksinkertaisemmat muodot kuten mato-onginta tai katiskalla kalastus lienevät kaikista tutuimpia.

Tuoreimmat kokemukseni kalastamiseen liittyvät kesäiltoina ja -öinä tapahtuvaan kuhauisteluun. Tätä voin suositella aloittelijoillekin. Seura kyseisessä touhussa tulee olla kohdillaan samoin eväät ja riittävä vaatetus. Toinen tuore muisto on kuoreiden haavinnasta. Tästä löytyy myös roppakaupalla lapsuuden muistoja, sillä haavinta kuului lapsuuden keväisiin tohinoihin. Yleensä äitienpäivän aikoihin kuoreet nousivat kutemaan koskea pitkin suotuisammille alueille. Kuoreiden haavinnan ajoitus oli tarkkaa puuhaa, onneksi sitä harrastivat myös muut, sillä puskaradio oli tarpeen oikean ajankohdan valinnassa. Kuoreiden nousu, kun saattoi tapahtua yhden yön aikana. Kuoreiden haavinta oli hyvin sosiaalista ja yleensä saalista iltayöstä odotellessa kuuli verrattomimmat kalajutut. Parhaimmillaan kuoresaalis oli valtava ja siitä riitti jaettavaa naapureille asti. Hyvät eväät olivat myös tärkeässä osassa kuoreiden haavinnassa, makumuisto sinihomejuustosta perunarieskalla saa edelleen veden herahtamaan kielelle.

Lapsuuden kalajuttuihin kuului myös särkien ”pussitus” keväällä tulvaveden aikaan. Hopeaselkäiset särjet vaelsivat kuoreiden tapaan isoina parvina, veden ollessa korkealla, pientenkin ojien kautta kutemaan. Särkien kalastus tapahtui samalla haavilla kuin kuoreiden, mutta nyt vesistö oli pienempi ja pyöräilymatkan päässä niin, että me lapsetkin päästiin päinsä kalastamaan. Kissankaloja ne taisivat pääasiassa olla, mutta kuinka hauskaa olikaan risulla vettä pärskyttäen ”ajaa” parvea kohti haavinsuuta. Särkien pussitusta samassa ojassa olivat tehneet muutkin kylän lapset ennen minua. Kalastajasetänikin, kotimatkallaan koulusta, heitti koulukirjat pois kassista ja alkoi pussittaa särkiä. Kotiin päästessä särjet unohtuivat ja muistuivat mieleen vasta, kun ”jenkkikassi” särkineen alkoi tuoksahtaa kaapin perällä.

Tuulastus oli harvinainen syyskesän harrastus. Hämärässä syysillassa kalastaja istui veneen nokassa voimakkaasti valaisevan lampun ja terävä piikkisen atraimen kanssa, toisen soutaessa rantavedessä hiljaa eteenpäin. Valo houkutteli kalan valokeilaan, joka pyydystettiin iskemällä sitä atraimella. Aika rajua, mutta niin jännittävää!