Lintubongausta pellolla

Vanhempi sukupolvi muistelee kaiholla kottaraisten saapumista pelloille. Linnunpöntötkin olivat ennen kottaraispönttöjä. Näitä näkee vielä peltomaisemassa sähköpaaluihin kiinnitettyinä. Harvinaisten kottaraisten paikan pellolla maatalouskoneiden perässä ovat ottaneet maasta lieroja ja toukkia nokkivat lokit.

”Kuu kiurusta kesään…” alkaa Suomen ehkä tunnetuin sananlasku. Kiuru on ensimmäisiä maahamme saapuvia muuttolintuja. Sen tekee pesänsä pellon pientareelle pitkään heinikkoon, jossa on sille sopivaa kuivaa heinää. Pusikkoisten pellonreunojen ja metsälaituminen väheneminen ovat vaikeuttaneet kiurun elinoloja.

Töyhtöhyyppä, tuo lähes jokaisen kynnöspellon asukki. Sen naukuvaa ääntä, lentotapaa ja lähes eksoottista ulkonäkö ei voi verrata muihin lintuihin. Niiden pesien etsiminen onkin maanviljelijän vakio ajanviete ennen pellon äestämistä. Hoidetun pellon keskellä ”kasvava” koivun- tai pajunoksa tavallisesti merkkaa pesää. Hautova emo puolustaa hanakasti pesäänsä ja uhmaa työkonetta hautomalla sitkeästi pesässään.

Veikeästi pellolla pyrstöään keikuttava västäräkki on töyhtöhyypän tapaan rohkea lintu. Työkoneen altakin se pyrähtää pois vasta viime hetkellä. Pellolta se pyydystää pieniä hyönteisiä ruoakseen ja on siis lokkien ohella äestäjän kanssa samalla pellolla. Västäräkeillä on tapana tehdä pesänsä moniin ihmisen muodostamiin paikkoihin kuten puukasoihin ja kiviaitoihin.

Räkättirastas on jokaisen mansikan viljelijän inhokki-lintu. Ensimmäisten mansikoiden alkaessa punottaa rastas on jo ehtinyt nokkaista niitä. Mansikoiden poiminnan alettua rastaat onneksi siirtyvät metsään mustikoiden kimppuun. Ennen mansikoiden kypsymistä rastaat viihtyvät mansikkamaan hoidetuissa riviväleissä etsimässä kastematoja ja -lieroja. Rastaat pesivät suurissa yhteiskunnissa, yleensä pienissä metsiköissä asutusten lähellä.