Elämäni eläimet, lampaat
Lampaita Mannilassa oli koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Mää – äänet pihaladossa ovat edelleen kirkkaassa muistissa, samoin monet kommellukset niiden kanssa. Lampaat olivat viisaita eläimiä, ne erottivat ruokkijansa muista ihmisistä ja oppivat tunnistamaan kesällä veden kuljetukseen käytetyn puutarhatraktorin äänen jo kaukaa. Pikku karitsat taas oppivat kaikki kerrasta, että sähkölankaan ei kannata kuonoa tuupata, kun yksi karitsa laumasta sitä kokeili.
Ensimmäisenä meille tuli Novita. Novita oli puhtaan valkoinen suomenlammas uuhi, naaraspuoleinen lammas. Luonteeltaan Novita oli heti synnynnäinen laumanjohtaja. Sitä ei haitannut kävellä talutettavana, sille saattoivat lapset syöttää voikukkia ja myös tuotantoeläinominaisuuksiltaan, se oli mitä mainioin. Heti ensimmäisenä karitsointi kertanaan, se teki kolme potraa karitsaa ja hoiti kaikkia tasapuolisesti. Keritessä se seisoi rauhallisesta ja märehti, sitä ei keritsimen pärinä haitannut.
Novitan jälkeläisenä tulivat Kumpi ja Kampi. Nämä täyssisarukset kulkivat kahdestaan joka paikkaan. Usean kesän ajan ne viihtyivät myös mökkinaapurin rantalepikossa maisemanhoitajina. Kampi oli luonteeltaan hieman päälle päsmäri Kumpiin verrattuna. Kumpi oli myös sisaruksista kesyin ja kaipasi eniten silitystä.
Viimeisinä vuosina kun meillä oli lampaita, Manteli tuo mustavalkoinen suomenlammas oli kaikkien suosikki. Manteli oli jo syntyessään uuhi karitsana omaa luokkaansa, sillä se oli aivan yhtä kesy kuin pikku pässit. Se antoi silittää ja pitää sylissä jo hyvin nuorena. Karitsoinnin se hoiti esimerkillisesti ja pysyi emonakin edelleen silityksiä kaipaavana. Ainoan kerran se oli vihainen silloin, kun se sai utaretulehduksen ja oli kipeänä kaikille kiukkuinen, mutta lääkityksellä sekin parani.
Se kun lampaita pikkukaritsoineen vietiin keväällä laitumelle, oli varsinainen näytösnumero. Ensimmäistä kertaa ulkona ja poissa turvallisesta kotikarsinaista pikkukaritsat yleensä säntäilivät, minne sattui. Aina edes esteeksi tuodut maatalouskoneet eivät saaneet niitä ymmärtämään, minne suuntaan niiden toivottiin lähtevän. Ei ollut ainoa kerta, kun karitsaa sitten isohkon kanukan juurelta otettiin kiinni. Seuraava siirto laitumelta toiselle sujuikin sitten jo helpommin.
