Mummulan joulu

Jouluaaton kirkossa käynti on ollut osa jouluani jo pitkään. Mummuni jäätyä leskeksi 90-luvulla, me aloimme viedä häntä aattokirkkoon ja sieltä sitten illaksi meille Mannilaan. Ensimmäisinä jouluina kuskina toimi äiti, mutta ajajaksi vaihtui aina joku meistä sisaruksista ajokortin saatuaan. Ensin isosisko ajoi muutaman vuoden ja sitten hännän huippuna minä. Jouluaaton kirkossa käynti jäi omiin perinteisiini, vaikka kyydissä ei mummua enää olekaan.

Parhaimpiin hetkiin aatto illassa kuului myös se, kun mummua iltayöstä sitten kyydittiin kotiin, vatsa täynnä herkkuja ja kassi täynnä lahjoja. Mummun joulukuusessa paloivat kutsuvasti sähkökynttilän valot muuten hämärässä tuvassa. Joulupäivän leipomukset ja laatikot tuoksuivat eteiseen asti, sillä tapana oli kokoontua suvun kesken mummulle joulupäivän lounaalle.

Rakkaimpiin jouluhetkiini kuului juuri se joulupäivän sukukokoontuminen ja erityisesti se jouluruokailun jälkeinen pöydän siivous ja perintöastioiden käsin tiskaus. Joka kerta kiisteltiin leikkimielisesti suvun naisten kesken siitä, kuka joutuisi tiskaamaan astiat. Joka joulu me naiset lupasimme, että seuraavan kerran miehet saavat hoitaa siivouksen, mutta eipä sitä joulua tullut.

Saman ikäisen serkkuni kanssa nautiskelimme mummun joulupöydän herkut yläkerran vierashuoneessa ja kertasimme kuulumisemme ja vertailimme joululahjat. Yhtenä syynä yläkertaan menoon lienee se, että mummun perinteinen sukkakori lapsenlapsille oli yläkerran aulassa. Samalla sai siis hyvin piilotettua parhaimmat sukat korin pohjalle, jotka sitten ”löydettiin” valintahetkellä. Toinen syy jääköön meidän serkkujen salaisuudeksi.