Mieleenpainuvimmat myyjäiset

Mieleenpainuvimmista myyjäisistä ehdoton ykkönen ovat nyt jo edes menneet joulumyyjäiset. Nämä myyjäiset olivat vakiintuneet viikonlopulle marraskuun puoliväliin ja aloittivat joulumyyjäiskauden. Järjestäjänä toimi Teiskon Martat ja paikkana oli upean Vapriikin museokeskuksen aula Tampereella. Tämä Uusi Päivä -sarjastakin tuttu paikka sijaitsee aivan Tammerkosken rannalla Tampellan tehtaan entissä verstaassa. Paikassa on sekä pysyviä että vaihtuvia museonäyttelyitä.  Vapriikin aulassa pidettävät myyjäiset keräsivät vakituiset kävijät kattonsa alleen. Myyjäiset alkoivat vasta silloin, kun Vapriikiin ovet avautuivat, jolloin asiakkaiden jono oven takana oli melkoinen vuodesta toiseen. Käynti Vapriikin Museoravintolassa, josta saa haudutettua teetä omassa metallikannussa, kuuluu edelleen paikkoihin, jossa on pakko päästä käymään joka joulu.

Kotiseuturakkaana haluan nostaa esille myös Virtain joulumyyjäiset liikuntahallilla. Alun perin näitä myyjäisiähän vietettiin Virtain Urheilijoiden omistamalla Kisapirtillä. Siitä taitaa olla vajaa kymmenen vuotta, kun olin tulossa perheineni kyliltä kotiin ja sisareni kanssa olimme valmistautuneet lähtemään illalla elokuviin samaisen Kisapirtin elokuvateatteriin, kun auton radiosta toimittaja kertoi, että Kisapirtti palaa. Jäi siis se elokuva näkemättä. Muistan myös olleeni hyvin huolissani siitä, että jääkö joulumyyjäiset kokonaan sinä vuonna pitämättä onnettomuuden seurauksena, mutta apuun tuli silloin liikuntahalli. Alkuun myyjäiset siellä tuntuivat oudoilta, mutta vaikka Kisapirtti palon jälkeen rakennettiinkin uudelleen, niin edelleen joulumyyjäisiä vietetään liikuntahallilla ja aivan onnistuneesti!

Ihaniin joulumyyjäisiin kuuluvat myös Haiharan kartanossa pidettävät myyjäiset. Vanhoissa taloissa ja pihapiireissä on jotain, mitä nykypäivän uudet hulppeat huvilatkaan eivät saa aikaan. Vanhat pönttöuunit, pylväsverannat, kartanon puisto koivukujineen ovat täydellinen ympäristö joulumyyjäisten järjestämiseen. Samaan voin lisätä vielä Keuruun Pappilan, jossa on hienosti säilytetty vanhaan ja rakennettu uutta pitäen kuitenkin mielessä sen sopivuus muuhun ympäristöön.