Poikamiestytöt

Maalta muuton kiihtyessä 1950 – luvulla alettiin maalla puhua poikamiehistä. Poikamiehet olivat yleensä maatalojen poikia, joiden tehtäväksi jäi jatkaa tilan pitoa kotitilallaan. Poikamiehet yleensä asuivat vanhempiensa kanssa samassa taloudessa tai viljelivät yksin pientä kotitilaa, josta vanhemmat olivat jokin aika sitten kuolleet. Maalta muutossa, kun kävi niin, että talojen tyttäret lähtivät kaupunkiin töihin tai opiskelemaan paremman toimeentulon perässä ja pojat jäivät jatkamaan kotitilojaan. Näin naimattomien naisten määrä maalla vähentyi ja samalla myös poikamiesten mahdollisuudet saada tilalle emäntä.

Aivan viime vuosina olen huomannut uuden ilmiön, jonka olen nimennyt poikamiestytöiksi. Poikamiestytöt ovat nuoria itsenäisiä naisia, jotka ovat yleensä opiskelleet pitkään, asuneet ja työskennelleet monilla eri paikkakunnilla ja vaihtelevissa töissä. Poikamiestytöt ovat siis jo ns. maailmaa nähneitä ja itsenäiseen elämään tottuneita, vaikkakin ovat vielä nuoria. Poikamiestytöt eivät ole mitään sääliä, vähättelyä tai ihmettelyä kaipaavia, sillä he harvemmin ovat tehneet ratkaisun asua maalla kenenkään painostuksesta.

Nyt he kuitenkin muuttavat takaisin maalle jatkamaan kotitilaansa tai siksi että ovat löytävät sen unelmatalon maalta. Sähkön tai juoksevan veden puuttuminen ei ole ongelma, sillä tukiverkostot poikamiestytöillä ovat laajat. Maalle muutto tai kotitilan jatkaminen harvemmin ovat heille sen isompi asia. Yleensä he ovat sitä jo pitkään mielessään pohtineet ja punninneet vaihtoehtoja, ei siis mikään päähänpisto, vaikka se voi ulkopuolisen silmin siltä vaikuttaa. Toivottavasti tämä ilmiö on pysyvä, sillä nuoria tekeviä naisia Suomen maaseutu kaipaa.