Mansikkainen kesäkuu

Toisen vuoden mansikkamaa kesäkuussa
Toisen vuoden mansikkamaa kesäkuussa, josta saadaan ensimmäiset isot mansikat.

Mannilassa mansikkaa ollaan viljelty vuodesta 1992, jolloin tila siirtyi luomuviljelyyn. Lajikkeena on ollut hyväksi havaittu Jonsok. Muista lajikkeista on kokeiltu makeaa Bouyntia, mutta sen talvenkestävyys ja pitkä satoaika koettiin ongelmalliseksi.

Mansikan viljelyssä uuden mansikkamaan paikkaa tulee aina ajatella neljä – viisi vuotta eteenpäin, sillä niin kauan mansikkapensas yleensä tuottaa hyvänkokoisia marjoja. Pellon tulisi olla peruskunnostettu salaojittamalla ja kalkitsemalla. Hyvä mansikkapelto mielellään viettää alaspäin, jotta ei ole riskiä sateen jäädä seisomaan penkkiriveihin muovin päälle. Paras viettosuunta on etelään päin, millä saadaan maksimoitua myös auringonvalon määrä. Pellon tulisi sijaita avoimella paikalla niin, että puusto ei pääse varjostamaan kasvustoa. Mansikoiden poiminnan kannalta paras paikka pellon sijainnille on lähellä tilan asutuskeskusta, näin sato saadaan mahdollisimmin nopeasti suojaan ja pakattua myyntilaatikoihin. Pellon läheisyydestä on hyötyä myös silloin, kun halutaan pitää ei toivotut mansikkavieraat kuten rastaat poissa penkeistä satoaikaan.

Tilalla uuden mansikkamaan teko aloitetaan jo pari vuotta ennen kuin mansikan taimet saadaan maahan. Paikan valinta ja maanparannus mansikkaa varten, vaatii oman aikansa. Edellinen kesä ennen istutusta tulevaa mansikkamaata avokesannoidaan. Avokesannointi ei ole luomussa suositeltava rikkaruohojen hävityskeino, mutta hyvin tehokas onnistuessaan ja joskus jopa välttämätön. Avokesannoinnissa peltoalaa pidetään mullalla kesänajan lähes viikoittaisilla äestyksillä. Näin saadaan rikkakasvien siemenet itämään, mikä vähentään maan siemenpankkia ja jälleen nostettua pienet rikkakasvien taimet pintaan kuivumaan auringossa.

Mansikan taimet tilataan hyvissä ajoin kevättalvella. Muovin levitys aloitetaan maan kuivuttua keväällä. Muovin levitykseen ja reunojen multaamiseen Mannilassa on työkone, joka myös levittää pitkävaikutteisen lannoitteen suoraan mansikkamuovin alle, jolloin ei lannoiteta turhaan rivivälejä. Riviväleihin kylvetään monivuotinen nurmi. Muovi rei’itetään ja mansikan taimet istutetaan käsin reikiin. Kesästä riippuen taimia myös kastellaan. Istutusta seuraavana kesänä saadaankin sitten mansikoita uudesta maasta ensimmäisen kerran.